Nimi, kotipaikka, tarkoitus, kielet

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Vuorimieskilta ry Bergsmannagillet rf, epävirallinen lyhenne VK. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä The Guild of Mining and Metallurgy students. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kilta. Killan kotipaikka on Espoon kaupunki.

2 § Killan tarkoitus ja toiminta

Killan tarkoituksena on: 1) yhdistää Teknillisen korkeakoulun (TKK) Materiaalitekniikan tutkinto-ohjelman mukaan opiskelevia ja kalliotekniikkaa opiskelevia opiskelijoita, sekä muita vuorimieheydestä kiinnostuneita; 2) herättää ja ylläpitää harrastusta ammatillisiin, sivistyksellisiin ja yleisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin; 3) ajaa jäsentensä yhteisiä etuja Teknillisessä korkeakoulussa ja ammatillisissa yhteisöissä; 4) pitää yhteyttä alan teollisuuteen ja järjestöihin.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta: 1) järjestää kokouksia, juhlia, jäsenilleen opintoretkiä ym. samantapaisia yhdessäolotilaisuuksia; 2) järjestää opintoihin, korkeakouluun ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä opinto- ja tiedotustilaisuuksia; 3) hoitaa killan tiedotustoimintaa julkaisemalla kiltalehteä, sekä toimittamalla muuta opiskeluun liittyvää aineistoa jäsenille; 4) auttaa uusia jäseniään perehtymään korkeakouluun ja sen ilmapiiriin sekä selviytymään opintojen alkuvaiheessa ilmenevistä ongelmista.

3 § Toiminnan tukeminen

Toimintansa tukemiseksi kilta voi järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja huvitilaisuuksia, harrastaa alaansa liittyvää julkaisutoimintaa, tehdä talkootöitä, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Lisäksi kilta kerää jäsenmaksuja. Kilta voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.

4 § Killan kielet

Killan kieli on suomi. Pöytäkirja- ja ilmoituskielenä on suomi.

Jäsenet ja maksut

5 § Jäsenet

Killan jäseniä ovat varsinaiset, vanhat, ulko-, kannatus- ja kunniajäsenet.

Killan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen killan toiminnasta kiinnostunut Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan (TKY) jäsen.

Killan vanhaksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen killan toiminnasta kiinnostunut Teknillisessä korkeakoulussa tutkintonsa suorittanut henkilö.

Killan ulkojäseneksi voidaan hyväksyä killan toiminnasta kiinnostunut henkilö, jota ei voida hyväksyä varsinaiseksi tai vanhaksi jäseneksi.

Killan kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä killan toimintaa tukeva henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö.

Killan kunniajäseneksi voi killan kokous kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee raati, mutta myös kymmenen (10) killan jäsentä käsittävällä ryhmällä on siihen oikeus.

6 § Jäsenluettelo

Killan on pidettävä kaikista jäsenistään jäsenluetteloa, josta ilmenee kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. Jäsen on velvollinen ilmoittamaan killan raadille kotipaikkaansa ja nimeensä kohdistuvista muutoksista.

7 § Jäsenmaksut

Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan lukuvuosittain killalle jäsenmaksun, jonka suuruuden erikseen kullekin jäsenryhmälle määrää killan vuosikokous.

Jäsenmaksuista ovat vapautettuja kuitenkin: 1) kunniajäsenet; 2) varsinaiset jäsenet, jotka ovat tehneet poissaoloilmoituksen Teknilliseen korkeakouluun koko jäsenmaksukaudeksi.

8 § Killasta eroaminen

Jäsen voi erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti killan raadille tai sen puheenjohtajalle tai killan kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

9 § Killasta erottaminen tai muu rangaistusmenettely

Jäsen katsotaan eronneeksi, mikäli hän ei ole kahden kuukauden kuluessa suorittanut erääntynyttä jäsenmaksuaan.

Raati voi erottaa jäsenen, joka on törkeästi toiminut vastoin killan tarkoitusta.

Raati voi perustellusta syystä kieltää jäsenen osanoton killan toimintaan määräajaksi. Kielto ei koske killan kokouksia.

Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa, paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.

Erottamis- tai rankaisupäätös on julkistettava killan virallisella ilmoitustaululla ja se on lisäksi viipymättä toimitettava kirjallisena erotetulle.

10 § Erottamispäätöksestä tai muusta rangaistuksesta valittaminen

Erotetulla tai rangaistulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä killan kokoukselle, joka tällöin vahvistaa tai kumoaa raadin tekemän päätöksen. Valitus on toimitettava raadille kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun erotettu tai rangaistu jäsen on saanut kirjallisen ilmoituksen päätöksestä, ja se on käsiteltävä seuraavassa killan kokouksessa, kuitenkin viimeistään kuudenkymmenen (60) vuorokauden sisällä valituksen jättöpäivästä.

Killan kokoukset.

11 § Killan kokoukset

Killan kokouksia ovat vuosikokous, vaalikokous ja ylimääräiset kokoukset.

12 § Vuosikokous

Vuosikokous on pidettävä helmikuun loppuun menessä ja siinä on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat: 1) toimintakertomus edelliseltä vuodelta; 2) tuloslaskelma ja tase liitetietoinen; 3) tilintarkastajien lausunto; 4) tilinpäätöksen hyväksyminen; 5) vastuuvapauden myöntäminen raadille ja tilivelvollisille; 6) raadin valmistelema toimintasuunnitelma kuluvalle toimikaudelle; 7) raadin valmistelema talousarvio kuluvalle toimikaudelle; 8) killan jäsenmaksun suuruus; 9) jäsenmaksun maksamisen eräpäivä.

13 § Vaalikokous

Vaalikokous on pidettävä marraskuun aikana, ja siinä on käsiteltävä ainakin: 1) raadin puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan sekä muiden raadin jäsenten valinta seuraavaksi toimikaudeksi; 2) killan toimihenkilöiden valinta seuraavaksi toimikaudeksi; 3) kahden tilintarkastajan ja heidän henkilökohtaisten varamiestensä valinta seuraavaksi tilikaudeksi.

14 § Ylimääräiset kokoukset

Ylimääräinen kokous pidetään, kun killan kokous niin päättää, kun raati katsoo siihen olevan aihetta, kun yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kun vähintään kymmenen (10) killan varsinaista sitä raadilta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä viimeistään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

15 § Oikeudet killan kokouksissa

Killan kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla killan jäsenillä. Varsinaisilla jäsenillä on esitysoikeus sekä äänioikeus siten, että jokaisella on yksi (1) ääni. Valtakirjalla ei voi äänestää.

Kokouksen päätöksellä voidaan myös kiltaan kuulumattomalle myöntää läsnäolo- sekä puheoikeus.

16 § Päätöksenteko

Päätökset killan kokouksessa tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

17 § Koolle kutsuminen

Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat. Kutsu on julkaistava killan virallisella ilmoitustaululla sekä TKY:n virallisella ilmoitustaululla vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta, TKK:n luentokausien ulkopuolella kuitenkin vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta. Muille kuin varsinaisille jäsenille kokouskutsu toimitetaan kirjeitse samoja aikarajoja noudattaen.

18 § Päätösvaltaisuus

Kokous on päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle sääntöjen määräämällä tavalla.

19 § Käsiteltävät asiat

Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen asian, jonka kokous viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä annetusta äänistä julistaa kiireelliseksi.

Käsiteltäessä killan sääntöjen muuttamista, äänestys- tai vaalijärjestystä, raadin tai sen jäsenen taikka tilintarkastajan valitsemista tai erottamista, tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä tai yhdistyksen purkamista on asiasta mainittava kokouskutsussa.

20 § Luottamus- tai toimihenkilön erottaminen

Killan kokous voi erottaa killan raadin, raadin jäsenen, luottamus- tai toimihenkilön virastaan kesken toimikautta, jolloin kokouskutsussa on siitä mainittava. Raati, raadin jäsen, luottamus- tai toimihenkilö voi erota virastaan kesken toimikauden. Tällöin killan kokous valitsee uuden raadin, raadin jäsenen, luottamus- tai toimihenkilön jäljellä olevalle toimikaudelle.

Raati

21 § Raati

Killan asioita hoitaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittu raati. Raadilla tarkoitetaan yhdistyslain mukaista hallitusta.

Raatiin kuuluu puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja sekä viidestä seitsemään (5-7) muuta jäsentä.

Vain killan varsinaiset jäsenet ovat vaalikelpoisia killan puheenjohtajaksi.

22 § Raadin tehtävät

Raadin tehtäviin kuuluu: 1) johtaa killan toimintaa ja huolehtia sen hallinnosta; 2) valmistella killan kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset; 3) hoitaa killan taloutta ja omaisuutta; 4) päättää jäseneksi hyväksymisestä; 5) laatia ehdotus killan toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi, toimintakertomukseksi, ja tilinpäätökseksi; 6) valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa; 7) kutsua killan kokoukset koolle tarpeen vaatiessa; 8) edustaa kiltaa.

23 § Raadin jäsenet

Raadin puheenjohtaja kutsuu koolle raadin kokoukset ja johtaa puhetta niissä, raati huolehtii killan kokousten koollekutsumisesta sekä valvoo, että killan toiminta on sääntöjen mukaista.

Raati nimeää keskuudestaan varapuheenjohtajan, joka huolehtii puheenjohtajan tehtävistä tämän ollessa estynyt.

Sihteerin tehtävänä on laatia pöytäkirjat killan ja killan raadin kokouksista, pitää kirjaa raadin toimeksiannosta killan jäsenistä ja huolehtia arkistosta.

Rahastonhoitajan tehtävänä on hoitaa yhdessä raadin kanssa killan taloutta ja omaisuutta sekä valmistella ehdotukset tilinpäätökseksi ja talousarvioksi.

Raadin muut jäsenet valitaan tarkoituksenmukaisesti toteuttamaan killan tehtäviä.

24 § Raadin kokoukset

Raadin kokous on päätösvaltainen, mikäli kokouksesta on tiedotettu raadin keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on yli puolet raadin jäsenistä siten, että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Päätökset tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä. Jos äänet jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

25 § Killan nimenkirjoittajat

Killan nimen kirjoittaa raadin puheenjohtaja yhdessä jonkun muun raadin jäsenen kanssa. Puheenjohtajan ollessa estyneenä kirjoittaa nimen hänen sijastaan varapuheenjohtaja. Raati voi oikeuttaa yksittäisen killan jäsenen kirjoittamaan killan nimen yksin.

Toimihenkilöt ja toimikunnat

26 § Asettaminen, toimikausi ja toimintaan osallistuminen

Kilta ja raati voivat erityisiä tehtäviä varten asettaa raadin alaisia toimikuntia ja toimihenkilöitä. Tällöin on määrättävä toimikausien pituudet, kuitenkin enintään kalenterivuosi.

Toimikunnan toimintaan voi osallistua kuka tahansa killan jäsen kiinnostuksensa mukaan.

Hallinto ja talous

27 § Toimi- ja tilikausi

Killan toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

28 § Tilintarkastajat

Killan taloudenhoitoa ja hallintoa valvovat tilintarkastajat. Raadin on toimitettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä toimintakertomus tilintarkastajille kaksikymmentäyksi (21) vuorokautta ennen vuosikokousta. Tilit on annettava tarkastettaviksi muutenkin pyydettäessä.

Tilintarkastajien tulee antaa raadille kirjallinen, killan vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan killan hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen vuosikokousta.

Erityisiä määräyksiä

29 § Killan tunnukset ja merkit

Killan tunnuksista, merkeistä ja virallisesta ilmoitustaulusta päättää killan kokous.

Killan tunnukset ja merkit määritellään tarkemmin erillisessä ohjesäännössä.

30 § Oltermanni

Oltermanni on killan neuvonantaja ja hän toimii yhdyssiteenä korkeakoulun opettajakunnan ja killan välillä.

Oltermanniksi kilta kutsuu Teknillisen korkeakoulun Materiaalitekniikan osaston opettavan professorin, vakituisen assistentin, lehtorin tai erikoisopettajan, kun asianomaisen mielipidettä on ensin tiedusteltu.

31 § Sääntöjen muuttaminen

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä killan kokouksessa, joiden väli on vähintään neljätoista (14) vuorokautta. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa.

Muutosesityksen voi tehdä raati, yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kymmenen (10) killan varsinaista jäsentä kirjallisena raadille. Muutosesitys on käsiteltävä seuraavassa killan kokouksessa, joka on pidettävä viimeistään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluttua esityksen jättämisestä.

32 § Killan purkautuminen

Kilta purkautuu, jos killan kokous tekee siitä päätöksen kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään kuusikymmentä (60) vuorokautta. Purkautumisesitys on mainittava kokouskutsussa.

Killan purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi siirtyvät sen varat TKY:lle käytettäväksi näiden sääntöjen 2 § mukaiseen tarkoitukseen tai sen ollessa mahdotonta TKY:n toiminnan tukemiseen.

33 § Sääntömuutoksen voimaantulo

Sääntömuutos tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.

34 § Säännöissä määräämättömät asiat

Asioissa, joista näissä säännöissä ei erikseen määrätä, noudatetaan yhdistyslakia.

Raadin jäsenten toimenkuvat

Raadin kokoonpano lukuun ottamatta säännöissä mainittuja on seuraava:

1. Isäntä, joka hoitaa juhlien, illanviettojen ja kokousten käytännön järjestelyjä ja toimii yhteistyössä emännän kanssa.

2. Emäntä, joka hoitaa juhlien, illanviettojen ja kokousten käytännön järjestelyjä ja toimii yhteistyössä isännän kanssa.

3. Fuksivääpeli, joka valvoo ja ohjaa uusien killan jäsenten tutustuttamista korkeakouluyhteisöön ja killan toimintaan.

4. Ekskursiomestari, joka hoitaa opintoretkiin liittyviä järjestelyjä, vastaa IFMMS (International federation of mining and metallurgy students) -yhteistyöstä sekä toimii killan kansainvälisten asioiden vastaavana.

5. Päätoimittaja, joka vastaa kiltalehden toimittamisesta sekä muiden painotuotteiden toteuttamisesta.

6. Opintovastaava, joka pitää yhteyttä kiltalaisten opintoihin liittyvien etujen valvomisen kannalta oleellisiin tahoihin.

Ohjesäännön muuttaminen on hyväksyttävä killan kokouksessa. Muutoksesta on ilmoitettava kokouskutsussa.

Killan tunnukset ja merkit

Killan tunnus on kuusisakarainen timanttiporanterä edestäpäin kuvattuna.

Killan tunnukset ja merkit:

1. Kiltalaiset voivat kantaa hopeista kiltamerkkiä. Kiltamerkkiä ei saa käyttää killan ansio- tai kunniamerkin kanssa samanaikaisesti.

2. Kunniajäsenet voivat kantaa laakerinlehvillä varustettua kullattua kiltamerkkiä.

3. Oltermannilla on tunnuksena kullattu Oltermannin avain ja Oltermannin kullattu rintamerkki.

4. Killalla on tunnuksena virallinen lippu.

5. Killalla on tunnuksena pöytästandaari.

6. Puheenjohtajalla on tunnuksena puheenjohtajan käädyt.

7. Killan virallisen lipun lippuvartion tunnuksena on killan airutnauha.

8. Ansiomerkin saajat voivat kantaa killan ansiomerkkiä.

Ansiomerkki voidaan myöntää killan jäsenelle tai entiselle jäsenelle ansiokkaasta toiminnasta killan hyväksi. Ansiomerkin myöntää raati kiltalaisten ehdotuksista kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä. Ansiomerkkiä voidaan myöntää vuosittain enintään kaksi (2) kappaletta, ellei raati yksimielisesti toisin päätä. Raatilaisille ei voida myöntää ansiomerkkejä eivätkä he voi ehdottaa ansiomerkin saajia heidän toimikautensa aikana.

Ohjesäännön muuttaminen on hyväksyttävä killan kokouksessa. Muutoksesta on ilmoitettava kokouskutsussa.

kts. Luotoekskursio

Nuorten ekskursiot (1-2 vsk)

1. Raati

2. Yksi lukkari, jos raadissa ei ole yhtään lukkaria.

3. 1. ja 2. vuosikurssia olevat killan jäsenet ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä.

4. Muut killan jäsenet ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä.

Vanhojen ekskursiot (3-N vsk)

1. Raati

2. Yksi lukkari, jos raadissa ei ole yhtään lukkaria.

3. 3. ja vanhempaa vuosikurssia olevat killan jäsenet ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä.

4. Muut killan jäsenet ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä.

Kotimaan pitkä

1. Raati, valvoja

2. Yksi lukkari, jos raadissa ei ole yhtään lukkaria.

3. Ulkomaalaiset vieraat

4. Kaikki muut killan jäsenet vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan siten, että ensikertalaiset ovat etuoikeutettuja vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan. Jos on osallistunut kotimaan pitkälle vain kerran aiemmin ja ollut tuolloin raadin jäsenenä matkassa voidaan katsoa tällöin ensikertalaiseksi.

Ulkomaanviikot (ISW)

1. Kaikki killan jäsenet vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan siten, että ensikertalaiset ovat etuoikeutettuja vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan.

Erikoistapauksena IFMMS Congress

1. Ekskursiomestari

2. Muu raati

3. Kaikki killan jäsenet vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan siten, että ensikertalaiset ovat etuoikeutettuja vuosikurssin mukaan vanhimmasta nuorimpaan.